Kevätkausi kunnolla käyntiin
Julkaistu: 23.04.2018 00.00

Kevätkausi kunnolla käyntiin

Tämän kauden ensimmäinen turnaus pelattiin viime viikon lauantaina (21.4) Mynsterissä. Yön kovat sateet väistyivät juuri sopivasti aamulla, kun joukkueet saapuivat Ulvilaan ja turnaus saatiin käyntiin auringonpaisteessa.

Ensimmäisessä pelissä vastaan asettui PTU. Molempien pelistä oli aistittavissa pientä jännitystä ensi minuuteilla. Ensimmäisellä puoliajalla pojat loivatkin useita hyviä tilanteita PTU:n maalille, mutta maalit jäivät syntymättä. Tauolle mentiinkin tasatilanteessa. Toisella puoliajalla peli jatkui edelleen tasaisena. PTU:n keskittyessä luomaan paikkoja hieman kauemmilta etäisyyksiltä, me pyrimme murtautumaan kaverin selustaan ja muutama läpiajokin syntyi, mutta maalia ei onnistuttu tekemään. Niinpä PTU:n yksi todella hieno kaukolaukaus toisella puoliajalla jäi pelin ainoaksi osumaksi ja ottelu päättyi 0-1.

Toisessa pelissä saatiin vastustajaksi uusi tuttavuus KaPa Kankaanpäästä. Pojat ottivat pelin kontrolloinnin heti alusta itselleen ja tekivät maaleja tasaiseen tahtiin. Ottelu päättyikin selvään 5-2 voittoon.

Viimeisessä alkusarjan pelissä saatiin vastaan Karhu-Futis/Musa YJ2, joka oli pelannut tismalleen samoin kuin me. Tappio PTU:lle ja voitto KaPasta. He olivat kuitenkin onnistuneet tekemään muutaman maalin enemmän KaPaa vastaan, joten tiedettiin, että vain pelin voittamalla olisi mahdollista päästä pronssiotteluun. Pelin alku oli haastava ja painopiste pysyi pääasiassa meidän päädyssä muutamia nopeita hyökkäyksiä lukuunottamatta. Kuitenkin ottelun edetessä päästiin paremmin peliin mukaan ja saatiin luotua todella laadukkaita maalipaikkoja, mutta itse maalit jäivät vielä uupumaan. Tauolle mentiin siis tasaisen puoliskon jälkeen 0-0 tilanteessa. Toisella jaksolla peli pysyi edelleen hyvin tasaisena, molempien saadessa muutamia paikkoja siirtyä johtoon tässä kuitenkin onnistumatta ja tuomari vihelsi pelin päättyneeksi 0-0 tilanteeseen.

Huonomman maalieron johdosta pojat päätyivät siis mitalisijojen ulkopuolle ja viimeisessä pelissä pelattiin sijoista 5-6. Vastustajaksi tähän peliin saatiin Karhu-Futis/Musa YJ1. Pelin alusta lähtien oli selvää, että pojilta oli paras terä jo poissa eikä energiatasot enää riittäneet hyvään peliin. Kaveri jaksoi pelata paremmin ja ansaitsi ottelusta 4-0 voiton.

Turnaus oli kaikin puolin onnistunut. Sää suosi kaikkia paikalla olleita ja ottelut saatiin vietyä aikataulun mukaisesti lävitse. Isoin kiitos kuuluu turnauksen pääsponsorillemme Säästöpankille sekä toiselle sponsorille Astoralle. Lisäksi kiitosta hienosta turnauspäivästä ansaitsevat joukkueen monet vapaaehtoiset vanhemmat, jotka hoisivat kaikki tehtävät erinomaisesti! Lisäksi haluamme jakaa kiitosta myös turnaukseen osallistuneille joukkueille sekä turnauksen tuomareille! Hienosti menneen turnauspäivän jälkeen onkin helppo suositella ihan jokaiselle seuran joukkueelle oman turnauksen järjestämistä!


Seuran uusimmat

FC Ulvila ry

fculvila.info@gmail.com


Y-tunnus: 1018307-4

FI07 5700 2020 0788 77