Seuran jalkapallon päiväleiri tarjosi liikunnan iloa ja uusia tuttavuuksia
FC UlvilaJulkaistu: 10.06.2026 10.40

Seuran jalkapallon päiväleiri tarjosi liikunnan iloa ja uusia tuttavuuksia

FC Ulvilan viime viikolla järjestetty jalkapallon päiväleiri kokosi Mynsterin kentälle 17 innokasta leiriläistä viettämään kesälomaviikkoa liikunnan, pelien ja yhdessäolon merkeissä. Nelipäiväisen leirin toteutuksesta vastasi kuuden ohjaajan joukko.

Leiriviikon aikana osallistujat harjoittelivat jalkapallon perustaitoja, pelasivat sekä osallistuivat monipuoliseen liikunnalliseen ohjelmaan. Jokaisella leiripäivällä oli oma teemansa eri jalkapallokulttuureista. Tiistaina painotettiin japanilaisen jalkapallon mukaista kunnioitusta ja tiimityötä, keskiviikkona brasilialaista iloa, rytmiä ja teknisiä taitoja ja torstaina afrikkalaisen futiksen luovuutta ja vauhdikasta pelitapaa. Viikon päätti suomalaisen jalkapallon teemapäivä, jossa korostuivat yhdessä tekeminen, sisukkuus ja kannustava joukkuehenki Huuhkajien ja Helmareiden esimerkin mukaisesti. Kentällä nähtiin runsaasti onnistumisia ja hyvää tekemisen meininkiä.

Yhtenä leirin tärkeimmistä tavoitteista oli yhteisöllisyyden vahvistaminen. Päivien aikana lapset pääsivät tutustumaan pelaajiin eri joukkueista ja ikäluokista sekä viettämään aikaa yhdessä jalkapallon parissa. Leiri houkutteli mukaan myös uusia pelaajia.

– Kesäleirimme tarjosi pelaajille erinomaisen mahdollisuuden kehittää yhteistyötaitojaan ja tutustua toisiinsa. Leirillä vallitsi vahva yhteishenki, ja moni löysi uusia kavereita myös oman joukkueen ulkopuolelta. Ilmapiiri oli koko ajan positiivinen ja iloinen. Pelaajat saapuivat leirille rohkealla ja ennakkoluulottomalla asenteella. Kaiken kaikkiaan leiri oli erittäin onnistunut, ja nämä neljä päivää olivat mahtava kokemus, FC Ulvilan junioripäällikkö Sanni Välilä iloitsee.

Kesän leiritoiminta jatkuu vielä myöhemmin kesällä, sillä FC Ulvilan seuraava jalkapallon päiväleiri järjestetään elokuun alussa. Seura toivottaa mukaan niin nykyisiä kuin uusia jalkapallosta kiinnostuneita lapsia.