Johtokunta piti syksyn ensimmäisen kokouksensa maanantaina 2.9. Asialistalla oli iso määrä ajankohtaisia asioita loppuvuodeksi sekä menneen kesän läpi käyntiä. Isoin uutinen kokouksessa oli kuitenkin puheenjohtaja Julius Palosen ilmoitus jäädä puheenjohtajan paikalta sivuun. Näin ollen seura aloittaa välittömästi kartoittamaan uutta puheenjohtajaa. Toinen iso asia kokouksessa oli päätös seurakoordinaattorin rekryn käynnistämisestä.
Seuran puheenjohtajana viiden viimeisen vuoden ajan toimineen Julius Palosen puheenjohtajakausi tulee tältä erää päätökseen joulukuussa syyskokouksen yhteydessä. Julius on tehnyt uskomattoman työn näiden vuosien aikana mahdollistaen seuran kehityksen nykyiseen pisteeseen. Juliuksen ensimmäisenä vuonna seuran pelaajamäärä oli reilun 200 pelaajan tasolla ja tänä vuonna pelaajamäärässä tullaan rikkomaan 550 pelaajan raja (3.9. pelaajamäärä 534). Samaan aikaan seuran toimintaa on viety Juliuksen otteessa järjestelmällisesti kaikilla tasoilla kohti uutta, merkittävästi isompaa kokoluokkaa. Seura haluaa jo nyt kiittää Juliusta kaikestä FC Ulvilan eteen tehdystä työstä, mutta laajempi uutinen Juliuksen viiden vuoden pestistä ja sen aikana saavutetuista merkkipaaluista julkaistaan tämän syksyn aikana. Nyt kuitenkin olennainen kysymys on, että oletko sinä kiinnostunut puheenjohtajan pestistä? Jos kiinnostuit, voit olla yhteydessä joko toiminnanjohtaja Jere Ahonkiveen tai keneen tahansa johtokunnan jäseneen.
Toinen merkittävä asia kokouksessa oli päätös käynnistää uuden toimenkuvan, Seurakoordinaattorin etsintä. FC Ulvila on kasvanut merkittävästi viime vuosien aikana eikä aiemmin vapaaehtoisten harteilla olleita työtehtäviä pystytä enää hoitamaan ilman palkallista työvoimaa. Palkkauksella haluamme kuitenkin luoda myös uusia toimintoja ja jatkaa kehittymistä edelleen. Tarkoitus on ensin kartoittaa paikkaan kandidaatteja seuran sisältä ja jos tämä ei tuota tulosta, niin vasta tämän jälkeen avata ulkoinen rekry. Mutta mistä sitten on kyse?
Seurakoordinaattori lyhyesti:
- Ainakin aluksi osa-aikainen, hakijan tilanteesta riippuen 15-25h vko
- Toimenkuva muovautuu valitun henkilön kyvykkyyksien mukaan, mutta tuot meille lisäarvoa, jos hallitset jonkun tai jotkut seuraavista osa-alueista: markkinointi, some, lasten kanssa toiminen, hallinnolliset työt, viestintätaidot, ohjaajajakokemus (ei välttämätöntä jalkapallosta), työsuhteen elinkaareen liittyvät työt, tapahtumien organisointi. Ylivoimaisesti tärkein asia kuitenkin on, että olet yksinkertaisesti hyvä tyyppi 🎯
- Sinulla tulee olla kyky toimia itsenäisesti, vaikka osa tehtävistä tehdään yhteistyössä junioripäällikön, toiminnanjohtajan sekä muiden toimijoiden kanssa
Jos kiinnostuit, lähetä vapaamuotoinen hakemuskirje, jossa kerrot miksi sinä olisit meille sopiva seurakoordinaattori sekä CV sähköpostitse osoitteeseen fculvila.toiminnanjohtaja@gmail.com Hakuaikaa on syyskuun loppuun asti eli 30.9. saakka, mutta haastattelemme mielenkiintoisija hakijoita jo hakuaikana.
Syksyn uudet ryhmät
Syksyn uudet ryhmät käynnistyivät nyt syyskuun alussa. Ryhmiin on saatu mukavasti jo nyt ilmoittautumisia, mutta lisää mahtuu molempiin uusiin joukkueisiin edelleen ⚽
Ilmoittaudu mukaan P6 ja nuorempien joukkueeseen tästä (pojat)
Ilmoittaudu mukaan uuteen tyttöjen joukkueeseen tästä (2014 ja nuoremmat)
Seurapäivä sunnuntaina 29.9.
FC Ulvila täyttää tänä vuonna huimat 110-vuotta ja sen kunniaksi järjestämme koko seuran yhteisen Seurapäivän Mynsterissä sunnuntaina 29.9. Päivän aikana kaikki seuran joukkueet pelaavat kaksi ottelua - itseä nuorempia sekä vanhempia vastaan. Tarkka ohjelma päivästä tullaan julkaisemaan pian joukkueiden jopoxiin, mutta tämä päivä kannattaa jo nyt pistää jokaisen kalenteriin ylös!
Extratreenit käynnistyvät lokakuussa
Tarjosimme ensimmäistä kertaa innokkaille pelaajille mahdollisuuden extratreeneihin kesällä. Toiminta pyöri läpi kesän hienosti ja mukana olleet pelaajat pitivät aamuharjoituksista, joten johtokunta päätti jatkaa extratreenien tarjoamista myös kesäloman ulkopuolella. Seuraava extratreenien jakso on loka-marraskuussa ja se antaa jälleen mahdollisuuden innokkaille FC Ulvilan pelaajille extratreeneihin. Treenit käynnistyvät 2.10. ja ovat kerran viikossa aina keskiviikkoisin 16:30-18:00 Mynsterin kentällä. Lokakuusta alkaen treenivuoroja tullaan muokkaamaan niin, ettei joukkuetreenejä ole kenelläkään samaan aikaan extratreenien kanssa. Tämän jakson viimeiset treenit ovat 27.10. Koko jakson (9 treeniä) harjoitusten yhteishinta on 59 € ja tähän ryhmään mukaan voivat ilmoittautua kaikki FC Ulvilan 2016-2010 -syntyneet pelaajat! Huom. Mukaan mahtuu 30 ensiksi ilmoittautunutta pelaajaa.
Harjoitusten vetovastuussa on seuran junioripäällikkö Tomi Ruuhikorpi. Ilmoittaudu extratreeneihin tästä linkistä: Ilmoittaudu loka-marraskuun extratreeneihin
Muut asiat27.09.2024 08.50 | FC Ulvila rekryää - oletko sinä meidän uusi seurakoordinaattori? |
06.09.2024 21.00 | Oletko sinä FC Ulvilan uusi pj tai seurakoordinaattori? |
27.08.2024 20.00 | FC Ulvila käynnistää uusia joukkueita tytöille ja pojille - ilmoittaudu nyt! |
18.08.2024 11.30 | Eurooppa- ja Maailmaturnaukset tulevat jälleen |
18.07.2024 17.14 | Junioripäällikön katsaus - kevät ja alkukesä täynnä onnistumisia |
05.07.2024 18.52 | Johtokunnan kuulumisia - kesä täydessä vauhdissa |